Ajankohtaista

« Takaisin

Junkkari lisää panoksia tutkimustoimintaan

Olemme Junkkarilla jo pitkään osallistuneet aktiivisesti erilaisiin tutkimushankkeisiin ja projekteihin. Tällä hetkelläkin olemme mukana muun muassa Levitoi-hankkeessa, joka etsii ratkaisuja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin niin Suomessa kuin maailmalla. 

Osittain tähän projektiin liittyen olemme tänä vuonna selkeästi lisänneet omaa tutkimustoimintaamme. Yhtenä osana tätä on 5ha testipelto Kauhavalla Peltoluhdan tilalla, jossa tutkimme monia asioita kasvukauden 2022 aikana yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa. 
 
Pelto on jaettu useaan lohkoon ja aluksi sille tehtiin kattava peltoanalyysi. Kylvöt suoritettiin toukokuun lopulla neljällä erityyppisellä Junkkarin kylvölannoittimella. Voimme näin ollen verrata esimerkiksi lannoitteen sijoitustavan, muokkauksen ja lannoitemäärän vaikutusta satoon. Osalla lohkoista käytetään nestelannoitusta ja joillekin annetaan osa lannoitteesta täydennyksenä kasvukauden aikana. Sato tullaan syksyllä puimaan koeruutupuimurilla mutta keräämme tietoa kauden aikana myös muun muassa maaperän kosteudesta. Saamme myös tarkkaa dataa eri menetelmien kustannuksista lähtien traktorin polttoaineen kulutuksesta.
 
Tulemme analysoimaan saamamme tietoa tarkasti ja hyödyntämään sitä omassa tuotekehityksessämme, sekä auttamaan asiakkaitamme entistäkin parempiin tuloksiin. Lisää aiheesta myöhemmin kasvukauden aikana.
 
Käy katsomassa lisätietoja videolta.
 
 
 

Takaisin