Ajankohtaista

« Takaisin

Junkkarilla asiakasta kuunnellaan herkällä korvalla

Hankkijan asiakasjulkaisussa 2/2020 kerrottiin Junkkarin uudistetusta kylvölannoitinmallistosta.
Asiakasjulkaisuun pääset tästä ja Junkkarista kerrotaan aukeamalla s.46-47.

Artikkelin tekstin voit lukea myös tästä:

Junkkarilla katsotaan tulevaisuuteen ja panostetaan tuotekehitykseen. Kuluneen vuoden aikana perinteikäs kotimainen työkonevalmistaja on päivittänyt koko kylvölannoitin- ja hakkurimallistonsa. Suuren suosion saavuttanut limenvihreä kylvölannoitinmallisto esiteltiin vuonna 2015 ja nyt oli uudistuksen aika. Samalla mallisto laajenee kolmella uudella mallilla.

 

Kolme uutta kylvölannoitinmallia

Uusi SH-malli on vahvempi versio tutusta S-mallista, johon verrattuna vannaspainotus tuplaantuu ja on säädettävissä ajon aikana. SH300 ja SH400 soveltuvat hyvin perinteisesti muokatuille ja kasvaneen vannaspainotuksen ansiosta myös kevytmuokatuille maille.

T300- ja T400-mallit uudella aggressiivisella vannaskiekolla ja suurella 150 kilon painotuksella sopivat erityisesti koville maille. Kiilajyrävannas ja hydraulinen vannaspainotuksen säätö mahdollistavat koneen käytön monipuolisesti erilaisilla muokkausalustoilla ja maalajeilla.

Leveiden koneiden W-sarja puolestaan laajenee W600-mallilla. – Tiedusteluja kuusimetrisestä koneesta saatiin heti W700-mallin ensiesittelystä lähtien ja nyt tähän toiveeseen on vastattu, kertoo myyntipäällikkö Teemu Nyrhilä Junkkarilta. Molempiin W-malleihin tulee myös uusi patentoitu vannas, jossa kumipatukat on korvattu lehtijousilla. Näin vantaasta saadaan huomattavasti vakaampi ja voimakkaampi, Nyrhilä jatkaa.

 

Asiakaspalautteet tuotekehityksen pohjana

Asiakkailta saadut palautteet käydään Junkkarilla jokaisen kylvökauden jälkeen tarkasti läpi. – Sesongin aikana yhteydenottoja tulee runsaasti ja asiat ovat tuoreessa muistissa. Palautteita tulee sekä pienistä että isoista asioista ja aina sinne joukkoon mahtuu myös muutamia helmiä, kertoo tuotekehityspäällikkö Tarmo Kukkola.

Käyttäjien esittämät parannukset ovat monesti pieniä, mutta voivat parantaa koneen käytettävyyttä huomattavasti. Moni viljelijä työskentelee yksin ja silloin arvostaa käytön helppoutta. Kukkolan mukaan testaustoiminta on olennainen osa tuotekehitystä.

- Junkkarilla on erillinen testialue, jossa esimerkiksi vantaita testataan kovissa olosuhteissa. Tehtaan lähiympäristössä on lisäksi viljelijöitä, jotka testaavat koneita omilla pelloillaan. Testaustoimintaa tehdään myös vientikohteissa paikallisten jälleenmyyjien kanssa löytääksemme kullekin alueelle toimivan ratkaisun. Esimerkiksi W-sarjan uusi lehtijousivannas testattiin Venäjällä, jossa saatiin paljon hehtaareja vaativissa olosuhteissa ja lyhyessä ajassa, kertoo Kukkola.

 

Oikeanlainen kone kaikkialle Suomeen

- Mallistouudistuksen tavoitteena on tarjota juuri oikeanlainen kone jokaiselle viljelijälle. Vaihtelevat muokkaustavat ja kevennetyn muokkauksen lisääntyminen vaativat kylvökoneelta monipuolisia ominaisuuksia. Politiikan muutokset askarruttavat viljelijöitä, joten koneen soveltuvuus myös tuleviin vaatimuksiin on tärkeää, kertoo Teemu Nyrhilä uudistuksen taustoista.

- Kaikki mallit saavat uudistuksen myötä tukun käyttäjää helpottavia ominaisuuksia, joista yhtenä voisi mainita D-sarjan suorakylvökoneen hydraulisen vannaspainotuksen, joka on nyt säädettävissä ajon aikana, Nyrhilä jatkaa.          

- Lisäksi telipyörästössä on nyt keskitetty voitelu ja koneen täyttöä helpottavia askelmia on lisätty sekä työtasoille että säiliöihin. Kaikki askelmat ja tasot ovat vakiona, mikä parantaa työskentelyturvallisuutta. Uutena tulee myös tehdasasenteinen kamerasarja säiliöihin, johon on mahdollista liittää peruutuskamera.

 

Hyvää yhteistyötä Hankkijan kanssa

- Hankkija ja Junkkari ovat tehneet pitkään yhteistyötä, joka on viime vuosina tiivistynyt entisestään. Junkkarilla tehdään aktiivista tuotekehitystä ja laajentunut kylvölannoitinmallisto täydentää hyvin Hankkijan tarjontaa. Hyvä esimerkki on uusi T-malli, joka on erittäin kiinnostava uutuus Etelä-Suomen koville maille, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Arttu Koivulahti Hankkijalta.

- Uudistusten myötä jo aiemmin erinomaiset koneet ovat parantuneet entisestään. Kattavaan huolto- ja varaosaverkostoomme yhdistettynä pystymme tarjoamaan kokonaisuuden, joka takaa onnistuneet kylvöt kaikkialla Suomessa, Koivulahti jatkaa. – Ja kaiken lisäksi Junkkarin koneet sopivat komiasti yhteen uuden traktoriedustuksemme kanssa!

Avainlipputunnus
Kaikki Junkkarin koneet suunnitellaan ja valmistetaan itse Suomessa ja niille on myönnetty avainlipputunnus kotimaisen työn merkiksi.

 

Takaisin